paikkaan, jossa haluttiin sen kasvavan. Maksaruoho oli takoitus saada kasvamaan sellaisille siirtokatoille, joita sitten voidaan laittaa ekologisiksi katoiksi esimerkiksi mökille. Homma oli ihan kivaa, vaikka todella yksinkertaista olikin. Siirtokatoille, tai mitä ne nyt sitten olivatkaan oli jo kylvetty jonkinlainen kukka-kasvi-seos, mutta kasvetun yhteydessä siemenet olivat liukuneet mattojen viereen. Maksaruoho hypistellessä kädet tulivat todella pehmeiksi. Kun saimme sen homman valmiiksi menimme Rantalaan, jossa tehtiin Santun ja Eevan kanssa kiertokoe aiemmin korjatulle kylvökoneelle.
Keskiviikkona satoi joten kävimme hakemassa Mustialasta tilaamani mustiala-vaatteet. Ennen kuin lähdimme sinne teimme Samin kanssa viljelysuunnitelmaa tietokoneelle. Se ei ollut kovinkaan vaikeaa, piti vain tietää mitä haluaa missäkin kasvattaa. Sami kertoi miksi mitäkin laitetaan mihinkin ja neuvoi, kun näpyttelin tietokoneelle tietoja merkkasin mitä millekkin lohkolle tulee. Teimme viljelysuunnitelmaa vuodelle 2017. Iltapäivällä siivosimme Santun kanssa hallin. Vaikka koko päivän satoi vettä niin tekemistä riitti.
Tortaina perehdyttiin kylvökoneen toimintaan ja minulle selitettiin tarkkaan miten mikäkin toimii ja miksi. Perjantaina olimme jälleen kylvämässä maksaruohoa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti